Kuulumiset pitkästä aikaa...

Viime tekstistä on luvattoman paljon aikaa. Tähän väliin on kerenny mahtua ties vaikka mitä. Talon on noussu kurkihirteen ja tällä hetkellä on pienoisen surkeiden sattumusten sarjan saattelemana pressu katolla siihen asti, että päästään hommaa jatkamaan. Ennen talveahan siihen on katto saatava päälle. 

Kattelin tuossa, että viime tekstistä on noin puoli vuotta. Järkytyin hieman itsekkin,. Ihanko oikeasti olen puoli vuotta ollu kaikessa niin kiinni, etten ole ennättäny blogia päivittämään?! Tässä on kerenny sairastaa pahoinvoinnit ja kasvattaa isohkon mahankin - kyllä siis meillehän tulee perheenlisäystä vuoden vaihteen tienoolla. Raskaus ei ole ollu mikään helpoin ja sekin on verottanu vointeja päivittää kuulumisia. Mulle passais ihan hyvin se malttamattomien lasten kommentti, että miksi raskaus ei vois kestää vaikka kolme kuukautta. Oon ihan samaa mieltä lasten kanssa siitä. Tulevat isosisarukset jo uteliaina oottaa uusinta tulokasta. Onhan se tässä talossa vähän niinku uus asia, uusioperheenä kun ikäero tulee olemaan iso vanhempiin sisaruksiin ja kaksi nuorinta saa viimein sen edes puoliksi biologisen pikkusisaruksen. 

Edellistä tekstiäni hieman lukaisin ja muistelin, mistä oikein olenkaan sillon puoli vuotta sitten kirjottanu. Yllättäen aiheena on ollu onnellisuus. Se sai pohtimaan, mistä olen tällä hetkellä onnellinen... Arki lasten kanssa pyörii tasaisesti, uudesta tulokkaasta, siitä että raskaus on vain väliaikainen vaihe naisen (ja sitä kautta myös aviomiehen) elämässä, ulkona paistaa aurinko vaikka sää on kolea... Näitähän riittää. Yksi onnen aiheeni on myös aina ja edelleen nämä meijän eläimet, vaikka välillä harmaita hiuksia niidenkin kanssa kasvatan. Viimeisimpänä voikin mainita kuvan nuoren miehen Paavon. Paven kanssa aina käsitellään tätä elämää monesta vinkkelistä ja nautitaan jokaisesta pienestä onnistumisesta. Viimeisimpänä onnistunut matka kotoa hallille nuoren miehen totellessa kuten sakemanni uroksen täytyy. Illan oli mieheni mukana hallilla ja reissu oli oikein onnistunut. Siinä yksi aihe onnellisuuteen. 

Mutta joo.. Se miksi alunperin lähdin tätä blogia pitämään, oli talon siirto. Siitä kirjottaminen on jääny kohtuullisen vähälle, joten tiivistän tilanteen seuraavaan. Talohan siis purettiin suurinpiirtein aikataulussa sieltä, mistä se meille tuli. Eli kevään aikana. Alku kesä meni lasten kanssa eläessä ja reissatessa, sekä hoitaessa kaikkea ns. näkymätöntä talon rakennuksen aloitusta varten. Tilattiin korotushirret, etsittiin tarvittava materiaali, mitä ei talossa meille ollut mukana, hoidettiin rakennusluvat ja oli pohjien kaivuuta, kaivinkoneen vaihtoa ym ym... Kun lapset heinäkuussa lähtivät toisille vanhemmilleen, meillä alkoi urakka. Naapurit oli ilosia, kuulema leivinuunin luukku tärisi tärylätkän tahtiin, joten yritettiin tehä se äänekäs työ päivällä ja "hiljaisempi" homma sillon illalla/yöllä. 

Yksi ilta ja alkuyö mulla on painunu hyvin mieleen, kun valettiin pohjaa varten harkkoja ja ajattelin noin klo.17, että olisi ehkä mahdollisuus käydä kahdestaan jossain, vaikka treffeillä. Klo. 23.40 kysyin mieheltäni, että kelpaako ruoka, ennen kuin kaikki ruokapaikat menee kiinni. Siinä oli se meijän laatuaika. Mutta lopen.. Sitähän se oli, meijän yhteistä aikaa parhaimmillaan. Naurettiin isoon ääneen makuuhuoneen kohdalla harkkoja valaessamme, ettei saa heittää laastia makkarin lattialle ym,. Väsynyttä ja hullua huumoria riitti yhdessä pitkään rakennusprojektin aikaan. Jossain kohtaa on kyllä onnistuttu ottamaan yhteenkin sanallisesti niin, että siitäkin on naapurit saaneet osansa. Onneksi nämä meijän sanasodat menee yhtä nopeaan kun tuleekin ja muistetaan ne tuiskahtelut sopia. 

Kieltämättä olen ihan yllättyny siitä, miten vähän on riidelty tässä kaiken arjen, pahoinvoinnin, kroonisten kipujen, rakentamisen, rahojen laskennan ja kaiken muun keskellä. Kai meijän parisuhteen vahvuus on se yhteinen hullu huumori ja tiiviiksi kehittynyt yhteinen rintama taistella vastaan sitä kaikkea p***aa, mitä tähän mennessä on koettu. Iso kiitos siitä kyllä kuuluu myös miehelleni, joka on oppinu olemaan hyvin lyhytvihanen ja hyvin nopeaan saa myös minut leppymään kun tuiskahdellaan. Tässä on nyt vaan päätyny yhteen kaks isoa persoonaa, jotka elämä on hionu toisiinsa sopivaksi. 

Se onnellisuus kun koostuu niistä hetkistä. Ei päivistä tai viikoista. 

Yksi iso onnellisuuden hetki minulla oli joku viikko sitten, kun tapaturman satuttua tarvittiin kipeästi apua pressujen asetteluun talon katolle. Sillon huomasin, että meillä on ympärillä oikeasti ihania ihmisiä. Talo oli peitelty hetkessä ja niitä, ketkä siinä hetkessä riensi apuun, oli uskomattoman paljon. Olen edelleen kiitollinen kaikille niille, ketkä on meijän apuna tässä projektissa ollu matkan varrella. Ei me kahdestaan tänne asti olis päästy. Minä oksensin ja makasin ensin pitkän tovin pahoinvointiani, sitten lopetin nukkumasta ja siitä seurasi omat ongelmansa. Tällä hetkellä nukkuminen onnistuu kohtuullisesti, mutta minun hyöty talon rakennuksessa on rajallinen kasvavan mahan kanssa. Miehelläni luonnollisesti jo vuosia sitten tapahtunu tapaturma vaikuttaa edelleen yleiseen tekemiseen, uusi pari viikkoa sitten tapahtunut tapaturma jne. Lisäksi tässä tapauksessa taloa rakentaa pariskunta, joka yhdessä tekee autoista vaikka mitä, mutta koskaan aiemmin ei oo tullu taloa pystytettyä. Onneksi on hyvä rakennusmestari, keneltä voi aina kysyä, kun alkaa epäröimään. Ja nuo ihanat ihmiset ympärillä.

Joskus sillon kun oli vielä kesä, kärpäset ja helle, yksi meillä apuna olleista miehistä totesi, että hänkin voisi haluta tälläisen elämän. Lauma eläimiä ja lapsia, joiden kanssa arki pyörii omalla boheemilla tavallaan. Samaan hetkeen kyseinen mies vaan totesi, että se vaatii pariskunnan molempien osapuolien sitoutumisen elämäntapaan. Se on kyllä totta. 

Mulla taas asia seilaa siellä täällä ja tuolla. Mutta niinhän se mulla tekee arjessa muutenkin. Kun tulee ajatus, jota kerron, saattaa olla, että kesken lauseen tulee uusi ajatus, joka aiheuttaa sen, etten muista kertoa vanhaa asiaani loppuun. Oon vaan tavallani ylpeä ja ilonen siitä, että saa olla just sitä mitä on. Vaikka tällä hetkellä piha näyttää lähinnä siltä, kun siitä olis menny läpi joku hirmumyrsky.

Talon rakennuksen osalta oon kyllä ylpeä siitä, miten paljon ollaan onnistuttu säästämään kustannuksissa sekä kierrättämään materiaaleja mahdollisuuksien ja järkevien puitteiden mukaan. Tietysti mm. osa hirsistä oli uusittava ja uusia hirsiä oli oltava, jotta saavutettiin oikea huonekorkeus ym. Ikkunoita ja lattialämmityskaapeleita ollaan onnistuneet ostamaan mm. työmailta, jotka eivät olekkaan toteutuneet ja siksi jääneet käyttämättä. Talon ulko-ovi oli tilauksena tehty, jota asiakas ei noutanutkaan. Osa mm. talon pohjan eristeistä on ostettu ovitehtaalta - isoja ulko-oven ikkunan paikkoja, jotka kävivät lämpöarvonsa ja materiaalinsa puolesta erittäin hyvin eristämiseen. Toisen ongelma oli tässä tapauksessa toisen aarre. Mehän ei saatu pankkilainaa nimenomaan tätä taloa varten, koska pankin virkailija oli erittäin vahvasti sitä mieltä, että budjettimme talon rakennukseen on aivan liian pieni, eikä sillä summalla saada koskaan taloa valmiiksi. Tähän mennessä puhutaan muutamasta tuhannesta, joka on kertyny niistä kuluista, mitkä minut on yllättäny projektin aikana ja kuitenkin kattopeltejä myöten meillä on materiaali joko talossa paikallaan tai odottamassa paikalleen menoa. Kuitenkin energiatodistuksen perusteella talo on ihan himppua vaille A-luokkaa energiankulutuksen osalta. ja todellisuudessa sitä varmaan onkin, koska rakennuksen aikana on tullut muutoksia mm. lattiavalun paksuuden osalta, jossa kuitenkin on lämmitys. Betonimies totesi lattiavalun yhteydessä, että kyllä ainakin varaava lattialämmitys tulee tähän taloon.

Tätä rakentamista on helpottanu se, että projekti on pihapiirissä. Saadaan asua vanhassa talossa siihen asti, että uusi valmistuu. Jossain kohtaa sanoin, etten enää isoa pinnasänkyä tuo vanhaan taloon, joten uuden on valmistuttava pikimmiten vuoden vaihteen jälkeen. Kuitenkin totuuden iskiessä päin näköä mm. lattiavalun kuivumisen osalta, älysin, että ehkä joudun tuoda sen oikean pinnasängyn vanhaankin taloon. Tai sitten mies joutuu hitsaamaan jatkopalat pienen pieneen rautapinnasänkyyn, joka vauvalle alkuun tulee käyttöön... :D

Mutta heitän taas tämän kysymyksen ja haasteen: mistä sinä juuri nyt olet onnellinen?

Minä olen onnellinen parasta aikaa valmistuvasta rahkamarjapiiraksta, jota likat leipoo. Siitä kuulostaa tulevan ehkä vihreä, kun tuntuu elintarvikevärien etsintä olevan kuumimmillaan parasta aikaa...